Elämänkertani
Minulla ei ole ollut erityisen vaikeaa lapsuutta. Vietin lapsuuteni melko normaalissa perheessä. Äiti oli skitsofreenikko, ja on edelleen. Isä oli tilallinen. Pappa ja mummo pitivät karjaa ja viljelivät peltoja… Vaan nyt on tilanne toisin. Isä ei ole enään tilan omistaja, papan päällä kasvaa horsmaa, mummo on elämäänsä tylsistynyt, ja äiti… erosi isästä, jakelee persettään, yrittää leikkiä maailman omistajaa, manipuloi veljeäni ja manaa minua sen minkä kerkeää.
Kuulostaa tylsältä, eikö vain? Seuraavaksi kerron mitä siinä lapsuuteni ja nuoruuteni välissä tapahtui.
Olin siinä neljännellä luokalla koulussa, kun vanhempani suunnittelivat eroa. Olin koulussa melko huonosti käyttäytyvä ja laiminlöin koulun käyntiä. Ajattelin, ettei millään olisi enään mitään väliä. Koulu jatkui samaa rataa seitsemännelle luokalle.
Ongelmia ilmeni koulussa ja kotona. Häpesin perhettäni. Isää en ole koskaan hävennyt, vaan äitiäni ja veljeäni. Äitiä häpesin hänen käytöksensä takia. Semmoinen tekopyhä perseenjakelija kun vain sattumoisin on.
Yläasteelle siirryttyäni suurempaan kaupungin kouluun valehtelin uusille ystävilleni, ja jopa opettajille äitini olevan kuollut jo kymmenen vuotta sitten. En maininnut veljestäni ikinä mitään. Kerroin asuvani isäni kanssa suuressa kartanossa keskellä korpea. Se tuntui hyvältä ja antoi minulle muuta ajateltavaa.
Ollessani vielä pienessä kylä koulussa kerroin kuraattorille vanhempieni eronneen. Sanoin myös, että äiti muutti pois. Se oli valhe, sekin. Sama kuraattori minulla oli vielä yläasteella.
Jäin kiinni opettajille, kun olin ollut jo monta päivää pois koulusta. Luokanvalvoja soitti äidilleni. Oli tietysti ensin yrittänyt isälleni, mutta tuloksetta. Luokanvalvojakin luuli äitini olevan kuollut, mutta yritti kumminkin soittaa hänelle.
Se oli pääsiäisen aikaa. Pyhät olivat juuri tulossa ja mieli korkealla. Vanhempani suuttuivat hirveästi siitä, millaista paskaa olin mennyt selittämään koulussa.
Pääsiäisen jälkeen pidettiin koululla palaveri. Minua hävetti ja pelotti mennä sinne. Olisin ennemmin tehnyt itsemurhan, kuin mennyt siihen palaveriin.
Kontiolojen ja vaiheiden takia koululääkäri kirjoitti minulle lähetteen Nuoriso Psykiatrian poliklinikalle, jonne en olisi halunnut mennä. Pelkäsin saavani hullun leiman otsaani.
Kumminkin seitsemäs luokka meni loppuun jo hieman valoisammin. Kavereille en ikinä maininnut totuutta perheestäni. En halunnut myöntää sitä edes itselleni.
Kahdeksas luokka oli alkamassa. Kesällä isän tila oli ulosmittauksen partaalla. Äiti otti pankista lainaa ja lunasti sen itselleen. Samanaikaisesti vanhempieni avioero asui voimaan ja äiti sai yksinhuoltajuuden minuun ja veljeeni.
Isäni yritti itsemurha, kun hän vaipui masennukseen. Isällä ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaa mummon luokse samaan yksiöön kylän ainoaan rivitaloon. Kämppä oli ahdas, mutta verorästien ja rahattomuuden takia ei ollut muutakaan vaihtoehtoa.
Se kesä oli rankka myös minulle. Tunsin ahdistusta ja kannoin kaunaa äidilleni isäni elämän pilaamisesta.
Juuri ennen koulun alkua oli aika psykologille. Hävetti mennä sinne äidin kanssa. Äidin läsnäolosta on aina aiheutunut minulle paineita, koska sanat on valittava tarkasti. Sensuuri on tiukka. En uskaltanut puhua psykologille tunteistani. Kieltäydyin hoitosuhteen jatkamisesta. En halunnut saada apua, tai en halunnut kenenkään saavan selville käyntiäni kallonkutistajalla.
Koulu alkoi jälleen uusien paineiden ja ongelmien kera. Ongelmat olivat kotona ja paineet koulussa. Välit äidin kanssa kiristyivät entisestään.
Kotona kuului aina vain huutoa ja vittuilua. Äiti keksi omiaan ja syytti sitten minua. En saanut enään poistua kotoa muualle kuin kouluun. Koska sensuuri.
Äiti yritti koko ajan aivopestä minua isän suhteen. Hän väitti ja väittää edelleen isäni olevan selkärangaton alkoholisti, joka on juonut aivonsa pihalle. Siinä äiti oli kyllä väärässä.
Välit kotona kiristyivät talven aikana entisestään. Keväällä äitini oli saanut tarpeekseen siitä, kun majailin isän ja mummon kanssa. Enkä halunnut mennä kotiin, koska pelkäsin saavani taas turpaan. Äiti oli käynyt päälleni jo muutaman kerran. Meillä kotona oli normaalia tulla hakatuksi. Tai siis se oli normaalia minulle. Veljeni oli äidille kaikki kaikessa. Tämän takia äitini teki minusta lastensuojeluilmoituksen. Ilmoituksessaan hän kertoi mm. että minulla olisi päihdeongelma ja että olisin ollut aggressiivinen muita ihmisiä kohtaan. Muutakin paskaa hän kertoi sossuille, paljon muutakin.
Joten minut sijoitettiin nuorten vastaanotto kotiin yhteensä neljäksi kuukaudeksi. Siellä käyttäydykin hyvin pois pääsemisen toivossa.
Sijoituksestani olin vihainen äidille. Koska tottakai tämän kyseisen laitoksen työntekijät ja sossut uskoivat vain äitiä, eivät minua. Kerroin heille äitini mielenterveysongelmista. Mutta äiti kiisti ne väitteet. Lopulta minut päästettiin laitoksesta kotiin, mutta ongelmat palaisivat ennalleen. Mikään ei ollut muuttunut.
Masennuin taas. Tunsin ahdistusta ja pelkoa jälleen. Yhteenottoja äidin kanssa vähän päivittäin. Ja aina minussa oli koko vika. Jos yritin olla äidille mieliksi, niin sekään ei ollut hyvä. Aina tuli sanomista. Hyväksyin vähitellen, että minussa oli se ongelma. En enään edes yrittänyt miellyttää äitiä. Se oli turhaa.
Halusin kotoa pois. Kaipasin isän luokse. Kesän tultua päätin viettää kesän isän kanssa, koska vihasin äitini. Siltikin joudun pakosti käymään muutaman kerran kesän aikana kotona, mutta ne vierailut eivät päättyneet hyvin.
Suoraan sanottuna ryyppäsin koko kesän isän kanssa. Se tuntui hyvältä keinolta purkaa sisääni patoutunutta tuskaa. Eikä minua haitannut sekään, että juomisen seurauksena painoni nousi kesän aikana melkein viisitoista kiloa.
Syksyllä aloitin ammatillisen koulutuksen kotipaikkakuntani amiksessa. Sain asuntolapaikan ja asiat näyttivät loksahtaneen melkein paikoilleen.
Viikonloput ja lomat vietin isäni luona, kun hän sai oman asunnon marraskuussa. Aiemmin majailin mummon yksiössä, kuten isäni vapaa matkustajana.
Minä sain opintotukea ja isä työttömyyskorvausta, asumistukea sekä toimeentulotukea. Niilläkin rahoilla tuntui elävän. Tunsin taas eläväni. Oli niin vapaa olo, kun ei ollut pelkoa äidin soitoista. Äiti ei enää välittänytkään minusta. Se oli mahtava tunne.
Amiksessa sain hyviä ystäviä. Ja aloin taas peitellä ja hävetä äitiäni. En puhunut hänestä. Sanoin kavereille asuvani isäni kanssa kahdestaan isossa kartanossa. Kerroin äitini olevan kuollut jo yli viisitoista vuotta sitten. Sanoin äitini tehneen itsemurhan viiltämällä ranteensa auki. En myöskään maininnut mitään veljestäni. Sanoin olevani ainoa lapsi eli isän pikku prinsessa.
Samana syksynä tulin vieläpä kaikenlisäksi raskaaksi. Kannoin lasta entiselle naapurin pojalle. Sain onneksi abortin joulun tienoilla. Se oli minulle vaikea päätös, mutta kannatti. Muuten olisin pilannut koko lopun nuoruuteni. En olisi ehkä osannut olla hyvä äiti.
Tähän päättyy tämä elämän kerta minun nuoruudestani. Kommentoikaa ihmeessä ja jakakaa omia kokemuksianne.
